top of page

Pölynsidonta listoitustyössä HEPA-suodattimien avulla

Rakennustyömailla tapahtuva pölynhallinta on ollut vahvasti esillä samalla kun vaatimukset työmaan suuntaan ovat kiristyneet. Pölynhallintatoimet ovatkin tärkeitä rutiineja, joiden avulla luodaan terve ja turvallinen ympäristö niin työmaan työntekijöille kuin rakennuksen loppukäyttäjällekin. Aktiivisista pölyntorjuntatoimista huolimatta jokaisella työmaalla on kuitenkin myös sellaisia työvaiheita, joissa pölyä syntyy vääjäämättä. Oleellista onkin pohtia sitä, miten syntyvältä pölyltä suojaudutaan, ja kuinka syntyneen pölyn sidonta toteutetaan.

Työasemaan sijoitetut kohdepoistoimurit täydentyvät HEPA-suodattimilla.

Pölynhallintaa kohdepoistoimureilla ja HEPA-suodattimilla

Puutuotteiden työstämisen yhteydessä puupölyä syntyy vääjäämättä, mutta huolellisesti suunniteltujen menetelmien avulla pölynhallintaa voidaan optimoida. Myös listoitustöissä syntyvää puupölyä pyritään aktiivisesti hallitsemaan, minkä vuoksi Nikkareiden listoitustyöntekijöillä on käytössään työasemaan sijoitetut kolme kohdepoistoimuria. Työasemassa katkaisusahalle, halkaisusahalle sekä höylälle on kullekin omat kohdepoistoimurinsa.

Kuluneen vuoden aikana kohdepoistoimureiden yhteyteen kehitettiin soveltuvuus myös HEPA-suodattimille, jotka korkean suodatustason suodattimina suodattavat erilaisia pienpartikkeleita erittäin tehokkaasti. Uusia suodattimia asennetaan listoittajiemme työasemiin parasta aikaa, ja jatkossa listoitustyömme sujuvat vielä entistäkin pölyttömämmin. Työpäivän päätteeksi jokainen Nikkari myös siivoaa oman työpisteensä.

Pölynhallinta huomioidaan myös Nikkareiden listoitustöissä.

Pölynhallinnallisesti tehokkain keino on syntyvän pölyn ennaltaehkäiseminen. Huolellisesti suunniteltujen työvaiheiden ja -menetelmien kehittäminen, sekä pölynsidonnan hyödyntäminen ovat esimerkkejä proaktiivisesta pölyntorjunnasta. Samalla ne toimivat myös askelina kohti turvallisempaa ja viihtyisämpää työympäristöä. Myös meillä Nikkareilla tehdään aktiivisesti töitä pölynhallinnan tehostamiseksi, ja pyrimmekin jatkuvasti kehittämään niin työvälineitämme kuin työskentelytapojammekin.


23 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page